Virtuaalinen "vilkaisu" toisenlaiseen elämään : Virtuaalitodellisuus empatian oppimisen välineenä sosiaalityön opinnoissa
Klasila, Mona (2026-01-09)
Virtuaalinen "vilkaisu" toisenlaiseen elämään : Virtuaalitodellisuus empatian oppimisen välineenä sosiaalityön opinnoissa
(09.01.2026)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601154384
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601154384
Tiivistelmä
Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen, miten virtuaalitodellisuutta (VR) voidaan hyödyntää sosiaalityön opinnoissa empatian opettamisen välineenä ja mitä haasteita tähän voi liittyä. Aineistoni koostuu yhdeksästä vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista, ja tutkimusmenetelmänä käytän narratiivista kirjallisuuskatsausta. Tarkastelen empatiaa sosiaalityön näkökulmasta käyttäen apunani Gerdesin ja Segalin (2009) sosiaalityön empatian mallia. Mallin mukaan empatia koostuu henkilön tunneperäisistä reaktioista, kognitiivisista prosesseista sekä tietoisesta käyttäytymisestä. Tutkielmani tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva tutkimusaiheesta sekä tuoda siihen liittyvää tutkimustietoa suomalaisen sosiaalityön kentälle.
Aineiston perusteella olen ryhmitellyt virtuaalitodellisuuden empatiaan vaikuttavat mekanismit neljään alaluokkaan: virtuaalitodellisuuden todentuntuisuus, toisen henkilön asemaan asettuminen, empaattinen toiminta ja VR-kokemuksen reflektointi. Lisäksi tarkastelen virtuaalitodellisuuteen liittyviä haasteita. Virtuaalitodellisuuden todentuntuisuus mahdollistaa käyttäjän uppoutumisen simulaatioon niin hyvin, että hänestä tuntuu kuin hän todellisesti olisi simuloidussa tilanteessa. Todentuntuisuus mahdollistaa myös emotionaalisen uppoutumisen ja empatian tuntemisen. Toisen henkilön asemaan asettuminen voi virtuaalitodellisuuden avulla tapahtua kirjaimellisesti, ja käyttäjä saa sen avulla ”vilkaisun” toisenlaiseen elämään. Tätä toisen henkilön asemaan asettumista pidetään aiemmassa kirjallisuudessa osana empatian määritelmää.
Empaattista toimintaa ei aiemmassa kirjallisuudessa aina sisällytetä osaksi empatian määritelmää, mutta kun aihetta tarkastellaan erityisesti sosiaalityön näkökulmasta, voidaan empaattista toimintaa pitää olennaisena osatekijänä määritelmässä. Aineiston perusteella virtuaalitodellisuus herättää ihmisissä enemmän empatiaa kuin esimerkiksi mielikuvitusharjoitukset tai kaksiulotteisten videoiden katsominen. Yhtenä tärkeänä empatian oppimisen vaikutusmekanismina toimii aineiston mukaan myös VR-kokemuksen reflektoiminen, joka mahdollistaa koettujen tunteiden ja reaktioiden kognitiivisen käsittelyn sekä koetun empatian lisääntymisen. Virtuaalitodellisuuteen liittyvät haasteet puolestaan koskevat ensinnäkin käyttäjän mahdollisuutta traumatisoitua tai uudelleentraumatisoitua simulaation takia. Toiseksi virtuaalitodellisuuteen liittyy myös riski siitä, että empatian sijasta käyttäjälle muodostuu jopa negatiivisia asenteita simulaatiossa kuvattuja henkilöitä kohtaan.
Kaiken kaikkiaan tutkielman perusteella näyttää siltä, että virtuaalitodellisuudella on varteenotettavaa potentiaalia toimia välineenä empatian oppimiselle. Kun virtuaalitodellisuutta integroidaan sosiaalityön opintoihin, tulee kuitenkin muistaa kiinnittää huomiota teknologian saavutettavuuteen. On myös tärkeää testata simulaation vaikutuksia etukäteen, jotta vältytään suurimmilta sisällöllisiltä haitoilta. Virtuaalitodellisuuden käyttöä oppimisvälineenä tulisi tutkia lisää, sillä varsinkin Suomessa sitä koskevan tutkimuksen määrä on vielä hyvin vähäistä.
Aineiston perusteella olen ryhmitellyt virtuaalitodellisuuden empatiaan vaikuttavat mekanismit neljään alaluokkaan: virtuaalitodellisuuden todentuntuisuus, toisen henkilön asemaan asettuminen, empaattinen toiminta ja VR-kokemuksen reflektointi. Lisäksi tarkastelen virtuaalitodellisuuteen liittyviä haasteita. Virtuaalitodellisuuden todentuntuisuus mahdollistaa käyttäjän uppoutumisen simulaatioon niin hyvin, että hänestä tuntuu kuin hän todellisesti olisi simuloidussa tilanteessa. Todentuntuisuus mahdollistaa myös emotionaalisen uppoutumisen ja empatian tuntemisen. Toisen henkilön asemaan asettuminen voi virtuaalitodellisuuden avulla tapahtua kirjaimellisesti, ja käyttäjä saa sen avulla ”vilkaisun” toisenlaiseen elämään. Tätä toisen henkilön asemaan asettumista pidetään aiemmassa kirjallisuudessa osana empatian määritelmää.
Empaattista toimintaa ei aiemmassa kirjallisuudessa aina sisällytetä osaksi empatian määritelmää, mutta kun aihetta tarkastellaan erityisesti sosiaalityön näkökulmasta, voidaan empaattista toimintaa pitää olennaisena osatekijänä määritelmässä. Aineiston perusteella virtuaalitodellisuus herättää ihmisissä enemmän empatiaa kuin esimerkiksi mielikuvitusharjoitukset tai kaksiulotteisten videoiden katsominen. Yhtenä tärkeänä empatian oppimisen vaikutusmekanismina toimii aineiston mukaan myös VR-kokemuksen reflektoiminen, joka mahdollistaa koettujen tunteiden ja reaktioiden kognitiivisen käsittelyn sekä koetun empatian lisääntymisen. Virtuaalitodellisuuteen liittyvät haasteet puolestaan koskevat ensinnäkin käyttäjän mahdollisuutta traumatisoitua tai uudelleentraumatisoitua simulaation takia. Toiseksi virtuaalitodellisuuteen liittyy myös riski siitä, että empatian sijasta käyttäjälle muodostuu jopa negatiivisia asenteita simulaatiossa kuvattuja henkilöitä kohtaan.
Kaiken kaikkiaan tutkielman perusteella näyttää siltä, että virtuaalitodellisuudella on varteenotettavaa potentiaalia toimia välineenä empatian oppimiselle. Kun virtuaalitodellisuutta integroidaan sosiaalityön opintoihin, tulee kuitenkin muistaa kiinnittää huomiota teknologian saavutettavuuteen. On myös tärkeää testata simulaation vaikutuksia etukäteen, jotta vältytään suurimmilta sisällöllisiltä haitoilta. Virtuaalitodellisuuden käyttöä oppimisvälineenä tulisi tutkia lisää, sillä varsinkin Suomessa sitä koskevan tutkimuksen määrä on vielä hyvin vähäistä.