Haavat jättävät jäljen: ihon epigeneettinen musiti ja syöpäriski

Abstract

Haavan paraneminen ja syövän kehittyminen ovat prosesseina samankaltaisia, sillä ne molemmat sisältävät solujen tulehdustilan muodostumisen sekä solujen jakautumista ja migraatiota. Haavan paranemista säätelevät solun sisäiset ja ulkoiset signaalit sekä geneettiset ja epigeneettiset muutokset. Epigeneettisiä muutoksia on satoja erilaisia, mutta ne voivat olla esimerkiksi DNA:n metylaation muutoksia tai histonien asetylaation tai ubikitinaation muutoksia. Haavan syntyessä solut voivat kehittää epigeneettisen muistin, jonka avulla haavojen paranemisprosessi muuttuu nopeammaksi. Epigeneettisellä muistilla on haittapuoli, sillä muutokset johtavat kromatiinialueiden avautumiseen, ja voivat ylläpitää tulehdustilaa, altistaen siten syövälle. Lisäksi haavan paranemisen kannalta välttämätön solulinjakohtaisen identiteetin menettäminen pitkäaikaisesti voi johtaa kasvaimen muodostumiseen ja syövän metastasoitumiseen. Histoni H4:n K16:en monoasetylaation ja K20:en trimetylaation menetykset yhdessä ovat usein havaittavissa syöpäkasvaimissa, haavan paranemisprosessi vaatii samoja lyhytaikaisia muutoksia. Histoni H2A:n K119:n ubikitinoinnin vähentymistä on havaittu haavan paranemisen aikana, mutta se voi johtaa myös kenttäkarsinogeneesiin. AIM2 ja TGFβ ylläpitävät ihon epigeneettistä muistia, mutta niiden tuottamat yhdisteet ylläpitävät tulehdustilaa.